Rupesin miettimään, että mitenkäs kauan Suomessa onkaan pelattu Texas Hold’emia? Missä vaiheessa siitä tuli niin suuri hitti kuin sen nyt on? Muistan omasta nuoruudestani, että silloin pokeri oli vain ostopokeria ja sököä. Mitään muuta ei pelattu, eikä kukaan tiennytkään paremmasta. Jossain vaiheessa vain kaikki siirtyivät Texas Hold’em -linjalle. Nykyään tilanne on näemmä mennyt siihen jo, että paljoa muuta ei pelatakaan.

Texas Hold’em lajina keksittiin 1900-luvun alussa, mutta se huomattiin ensimmäisen kerran vasta 50-luvun viimemetreillä. Peli on siis alunperinkin melko nuori vielä, vaikka onkin kasvanut jo miehen mittoihin. Suomessa laji alkoi saada huomiota vasta 2000-luvulla. Sitä ennen, ei kukaan olisi tiennyt, jos olisi kadulla kysytty mitkä ovat Texas Hold’em säännöt. Nykyään suurin osa tietää pelin, tai on vähintään nähnyt sitä TV:stä. TV olikin Suomessa tämän lajin alku. Räsypokka niminen ohjelma oli ensimmäinen jossa Texas Hold’em tuli näkyviin. Juontaja joutuikin joka jaksossa selittämään pelin säännöt, eivätkä paikalla olleet kisaajatkaan tuntuneet niitä edes aina ymmärtävän. Jotenkin monelle oli vaikeaa ymmärtää yhteiskorttien periaatetta. Moni pelaaja silloin myös oli hukassa sen suhteen, että enää ei ollut ostopokerista tuttua vaihtoa. Se kun on jäänyt monelle niin itsestäänselvyydeksi pokerin suhteen.

Nykyään Suomen televisiossakin näytetään montaa ohjelmaa, jotka ovat pelkästään Texas Hold’emia. Nykyään ei muuta oikein näekään. Onneksi nyt on maailmalla kasvamassa Omaha-buumi, että näemme lajien monipuolisuuttakin. Ei sillä että Texas Hold’em olisi huono laji, kaukana siitä, vaan pokerin monipuolisuus on sen vahvuuksia. Pokeri on laji, jota voit pelata monella eri tavalla, riippuen siitä mitä mielesi tekee. Sökön kaltaiset avopokert, hold’em-lajit tai ostopokerivaraatiot, vaihtoehtoja on jokaiselle. Kaikki yhdistyvät yhden nimikkeen alle, pokeri.

Sattuipa vastaan tällainen pokerisivu, kuin Pokerihuone. Näyttää mielenkiintoiselta, hieman kotimaista tuntua nettipokeriin. Tietysti jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin palvelun omistaa Brittiyhtiö, sivulla pelaavat muutkin kuin suomalaiset, mutta silti palvelu on pääasiassa meille suunnattu.

Pelaaminen onnistuu vaihtoehtoisesti ladatulla ohjelmalla tai selaimen kautta. Tietysti suositeltavaa on pelata erillisen ohjelman kautta. Näin pelaaminen on vakaampaa ja varmempaa. Selaimet tällaisessa käytössä ovat aina joskus temppuilevia. Siltikin, jos pelaat vaikka kaverin koneella, niin voit hyvin pelata selaimen kautta, eikä tarvitse toisille asennella ohjelmia. Turnauspelejä täältä löytyy reilusti, tällä hetkellä kun kirjoitan tätä, niin seuraavan kolmen tunnin aikana on kymmenen pientä turnausta joista yksi vielä freeroll-turnaus.

Pelejä olisi tarjolla mukava lista. Normaalien Texas Hold’emin ja Omahan lisäksi tarjolla on myös sököä, Americanaa, 5 card drawta, 2-7 3-drawta, 7 card studia, telesinaa ja Caribbean studia. Valikoima on siis kattavampi kuin monella suurella sivustolla. Sivuston kautta on myös mahdollista pelata kasinopelejä ja kokeilla taitoaan vedonlyönnissä.

Rahojen kanssa Pokerihuoneet toimii todella esimerkillisesti. Verotukseen ei tarvitse kiinnittää huomiota, sillä palvelu on EU:n sisällä, jolloin kaksoisverotusta ei tule. Ei siis tarvitse edes tuntea huonoa omatuntoa vaikka jättäisi verottajalle kertomatta pokerivoitoista. Rahansiirrot toimivat mukavasti kaikilla perusluottokorteilla, nettipankkien kautta ja tilisiirroilla.

Mukavana huomiona oli, että löytyy sitä Team Pokerihuone -joukkueesta tuttujakin nimiä. Listalla ovat molemmat Pyysingit, NHL-pelaaja Sami Lepistö, rallikuski Jari-Matti Latvala, kiekkoilija Antti Pihlström ja erikoisuutena Kata Kärkkäinen. Tiimi on todellakin täysin suomalainen, vaikka kovin kärki pelaakin toisilla sivuilla.


Mainokset